Artistit

Teemu Teräsalo

Olen Teemu Teräsalo, Teris Tattoo liikkeen perustaja.

Olen pienestä pitäen tykännyt piirtää ja taiteilla. Nuorena maalasin monta vuotta myös graffitteja.

"Oikealta" koulutukseltani olen erikoispintakäsittelijä ja omalla tavalla työskentelenkin tällä alalla, pintana on vain ihoa.

Kaverien painostuksen ansiosta tartuin tatuointikoneeseen jo 2000-luvun alussa.

Tällä hetkellä tykkään tehdä realistisia kuvia, mutta teen myös mielelläni kaikkia muitakin tyylejä.

Sami Forsman

Kuvallisen ilmaisun oppia graafisessa suunnittelussa, kuva- ja mediataiteessa sekä valokuvauksessa kolme vuotta. Minulla on myös yhden vuoden alustava taidekoulutus, joka sisälsi maalausta, piirtämistä, valokuvausta ja valokuvien kehitystä.

Ammennan graffititaiteesta, sarjakuvista ja graafisista muodoista ideoita. Realistisuus, surrealistisuus ja epäsymmetrisyys ovat aina läsnä, mutta ei välttämättä fotorealismi.

Mielestäni tatuoinnin kuuluu näyttää hyvältä vielä 10 vuoden jälkeen, ja näin ollen pienet realistiset yksityiskohdat eivät aina ole paras mahdollinen vaihtoehto, tosin riippuen kuvan koosta. Kyllä, tänään voi tehdä pienet hienot passikuvan kokoiset tatuoinnit pikkurilliisi, mutta ensi vuonna niitä ei enää ole.

Realistinen tyyli kuuluu olla vähemmän yksityiskohtainen ja enemmän korostettu valon ja varjon kanssa, näin saamme aikaan tatuoinnin, joka kestää hautaan saakka.

Ajattelen myös, että kuvaan voi lisätä efektejä, kuten elementtejä graafisuudesta, sarjakuvista ja katutaiteesta, jotka saa kuvan näyttämään eloisalta, ja se toimii läheltä ja kauempaa katsottuna.

Jetro

Nimi on Jetro. Alotin kuvien tekemisen kun mutsi anto sen vanhat tatskakamat mulle, josta lähtikin sit tää idea tehä tatskoja duuniks.

Aluks tää oli vaan harrastus mitä tein himas frendeille, mut sit mulla tuli mahdollisuus päästä studioon harjottelijaks ja täällä mä nyt oon.

Pienestä asti ollut kiinnostunut kaikesta taiteesta kun faija vei mua ekan kerran maalaa graffitei iha junnun, varsinki tatuoinneista kun porukoilla ja kaikilla mun ympärillä niitä oli.